Agilitykenttäkin alkaa tuolla pikkuhiljaa ehkä näyttämään joltain. On siinä vielä tehtävää, kun vasta salaojaputket on paikoillaan. Pintahiekka puuttuu vielä täysin. Mutta sitten, oi onnea! Saa nähdä mitä kaikkea siellä tuleekaan treenattua... Tokoa en kyllä edelleenkään jaksa... Sitä tokohkoa kyllä voi tehdä. Eli sinnepäin-tokoa :)
Tänä kesänä on monta asiaa loksahdellut meikäläisen päänupissa paikoilleen paimennuksen suhteen, tai ainakin ajatukset menneet oikeaan suuntaan kaiketi. Siihen on tullut jotenkin järkeä ja syvyyttä ja ymmärrystä. Tietyllä tavalla sen myötä myös epätoivoa, kun alkanut päästä hajulle siitä kaikesta, mitä vielä onkaan opittavana! Nyt kuitenkin katselen paimennusta jo aivan eri silmällä, kuin aiemmin. Se on jo hyvä lähtökohta.
Jake valitettavasti ei nyt ihan tässäkään lajissa/työssä se maailman helpoin ole, varsinkaan meikäläisen kanssa. Meillä se suhde on niin lällykkä, koska minä olen niin lällykkä :) Jakella ei myös ihan kaikkia työkaluja siellä paimennuspakissa ole, mutta minun kanssani käyttää olemassa oleviakin vähän sinne päin - innokkaasti toki. Ihastuksissaan ja onnessaan se on, kun paimentamaan mennään, ei siinä mitään. Asenne vain on vähän vääränlainen. Mutta näin se on Jaketin kanssa, ei me silti luovuteta. Ymmärrän sitä nyt vain niin paljon paremmin. Syitä ja seurauksia. Lisäksi olen aina ollut sitä mieltä, että vaikeat koirat/asiat opettavat noin miljoona kertaa enemmän, kuin helpot. Tämän opetti Jimmy aikoinaan olemalla kohtuullisen epähelppo koiranpentu :).
Pro sen sijaan on yllättänyt meikäläisen jo monesti paimennuksessa positiivisesti. Jotekin minulla menee helposti hermo sen kanssa monessa paikassa arkielämässä sen sähläyksen kanssa. Tuolla paimennellessa se sitten onkin toiminut äärettömän hyvin ja asenteella! Hyvin rauhallinen lampaiden kanssa - häh?! Mielenkiintoista, saa nähdä mihin tämä kehittyykään... Voi olla, että kohta valitsenkin Pron oikeisiin työtilanteisin Jaken sijasta.
Kasin kanssa on siirrytty myös tuolta pyöröaitauksesta pois vähän isompiin ympyröihin. Kasi on myös lampaiden kanssa järkevä ja rauhallinen. Mikä näitä ausseja vaivaa?! Arkielämässä ovat melkoisia sähliä, mutta kun oikea työ tulee, niin järkevöityvät. Olen mykistynyt ja positiivisesti suorastaan haltioitunut. No, alkutaipaleellahan Kasin kanssa toki ollaan. Se on vielä kovin pehmeä minua kohtaan ja sitä pitää ohjata lampailla pehmeällä kädellä. Varovasti ja pikkuhiljaa edetään.
JJ on ollut vasta oikeasti vain muutaman kerran lampailla, ehkä 4 tai 5. Se on innostunut niistä, mutta viime kerralla oli kyllä hyvin paljon ihan vaan rehellistä jahtaamista pelissä. En kuitenkaan voi vielä puuttua siihen kuin hyvn pehmeästi, koska JJ:kin on hyvin herkkä minulle. Eli se saa nyt kasvaa. En halua huonoja kokemuksia sille, enkä lampaille tässä vaiheessa. JJ:tä olen muuten varjellut samalta kohtalolta, kuin Jaketilla on. JJ ei ole minun sohva-kainalois-pallukka-söpöläinen. Sen kanssa tehdään, siltä vaaditaan ja toki myös vähän paijataan, mutta se ylenpalttinen lällyttäminen on jätetty nyt Jakelle ja Jollylle. Tämä on minulle niin vaikeaa! JJ:kin on niin söpö! Löytäisipä tähän nyt tasapainon, niin voisi lällytelläkin rauhassa :).
Tänään treenasin noiden kaikkien kanssa vähän eri juttuja pihalla ja kyllähän se näkyy, että nuoriso - Kasi ja JJ ovat niin innoissaan tekemässä minun kanssani asioita, mutta kuitenkin samalla jotenkin erilailla kuulolla, kuin Jake ja Jolly. Minä siis tarvitsen aina jonkun lällyttely-koiran, että voin antaa muiden koirien olla koiria...
Hommat tehty - oli makeeta!
Tarkasti mennään!
Mitäs me paimenkoirat!
