keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Jepulis - treeniä, treeniä!

4.2. Viikkotreeneissä. Tehtiin jotain Tamskin kisoissa 3. radalla ollutta pätkää, jossa oli tullut paljon hylkyjä. No, niin olisi meillekin tullut, sillä siinä piti ekan hypyn ja renkaan jälkeen kääntyä toiselle hypylle, mutta renkaan jälkeen suoraan avautui niin kutsuva putkensuu. Sinnehän se Jaketti suikkasi, eikä välittänyt meikäläisen ininöistä ja liikehtimisistä mitään. Koitin siis ensin jarru-niisto systeemillä, mutta pakkovalssi toimi paljon paremmin. Kepit meni ekalla treenikerralla loistavasti, siinä Jake pujotteli itsenäisesti loppuun meikäläisen jäädessä reilusti taakse. Seuraavalla treenikerralla tuo kohta ei mennytkään niin hyvin. Lintsailin sitten, kun luotin niin sen menoon, enkä enää varmistanut yhtään loppuun menoa. Keinu oli vaikea, kun se osoitti tyhjyyteen. Pimeä putkenpää sen sijaan oli ihan kakunpala. Loppua kohti Jake väsähti ja sen myötä höyry tuppasi nousemaan päänuppiin.

3.2. Käväistiin Tamskin kisoissa vähän kisatunnelmaa haistelemassa. Viime kerrasta on niin kauan :)

2.2. Eka oikein kunnon treeni :). Jake oli oikein hyvin käyttäytyvä agility-koira ja taitava! Tehtiin monenlaista treeniä. Takaaleikkaukset ja poispäinkäännötkin sujui hyvin, vau :) Pelkäsin niitä, kun ne on olleet jotenkin niin vaikeita. Kepeille viennit meni loistavasti, takaaleikkauksellakin. Tehtiin myös puomi-putki erottelua ja sekin sujui oikke hyvin. Puomin kun Jake tuli ekoja kertoja, niin niissä se jotenkin lipsui ja tuli niin lujaa, että menetti hallinnan. Sen jälkeen otti vähän turhankin varovasti. Mutta kyllä se siitä taas parani. Taisi nuo liian pitkät tassukarvat tuoda ylimääräistä liukkautta menoon. Otettiin myös ihmisnuolta. Siihen en ole ihan tyytyväinen, koska Jake ei oikeasti kunnolla jarruta ennen hyppyä. Palkkailin sitä ennen hyppyä, mutta sitä täytyy selvästi jatkaa. Kyllä oli hyvä mieli treenien jälkeen, tuli niin hyviä onnistumisia paljon!

Ei kommentteja: