maanantai 22. syyskuuta 2014

Hei, me ollaan treenattu!

Mehän ollaan treenattu! Käytiin agi-treeneissä tekemässä putki-kontakti erottelua. Lähtökohtaisesti oma odotusarvo oli, että tämä on taas Jakelle uusi juttu, vaikka tätä on harjoiteltu monta kertaa. Kuitenkin joka treeneissä se on ollut ihan kuin uusi juttu taas kerran... No, tällä kertaa Jake yllätti oikein positiivisesti ja hommahan oli ihan klaari jo heti. Hienosti haki kontaktin erittäin vaikeassakin harjoituksessa. Oli aivan mahtava fiilis treenien jälkeen - kivaa treenata!

Sitten oli Elinan koulutus ja siinäkin oikein, oikein hienoja pätkiä saatiin aikaan. Yhtä välistävetoa tankattiin monta kertaa, kun meikäläisen kroppa ei toiminut siinä ollenkaan. Tai siis että toistuvasti unohdin ohjata niin, kuin olin tarkoittanut ja pyhästi päättänyt. Tää on just niin tätä! Varmaan tuttu juttu aika monelle :) Eli kun sitten viimein sain jotenkin tehtyä sen mitä piti, niin toimihan se Jake hienosti. Niinhän se menee, kuin ohjaakin. Jalan käyttöä muisteltiin monesti treenin aikana ja se tuli tarpeeseen, kun tauon aikana se on taas unohtunut. Todettiin, että Jake tarvitsee sivu-irtoamis-treenejä. Sen lisäksi saatiin kaikki läksyksi treenata välistävetoja niin, että 5 estettä menee heittämällä... huhhuh! No mutta sitten treenataan.

Lampaiden koirauttamisen olen aloittanut. On ollut erittäin mielenkiintoista nähdä miten tuollaiset lampaat toimii, joita ei ole ennen paimennettu. Tosi päällekäyviä ovat sinänsä. Pro onkin yllättäen tuossa hommassa loistopoika. Se kun ei hätkähdä. Sen kanssa lampaat liikkuivat jo hyvinkin. Jakea pitää vähän kannustaa. Tosi hienot kaaret tekee näillä lampailla. Pikku hiljaa, pikku hiljaa. Vanhuksia lampaat väistävät heti. Tosin niiden kanssa ei siis ole lampailla käyty, mutta tuossa aidan takana kun tulevat kohti, niin lampaat poistuvat liukkaasti aidalta poispäin. Tällä viikolla pitäisi jo vähän ihan työkoiran hommat onnistua, sillä matolääkkeet pitää antaa ja sitä varten lampaat täytyy ajaa pyöröaitaukseen. Mielenkiintoista!



Lampaat pitää yleensä välimatkan Jollyyn ja Lakiin



Harvinainen tilanne, että uskalsivat tulla aidan viereen Jollya haistelemaan (ensimmäinen laatuaan)

lauantai 13. syyskuuta 2014

Ohjaus hukassa... Löytöpalkkio!

Huppelista, mites mä tänne unohdin kirjailla päiväkirjaa meidän tekemisistä :)

Ollaan käyty sekä kisailemassa, että paimentamassa. Mutta ei toki treenaamassa agilitya...

Kisoissa käytiin Hattulassa ja Nokialla. Pakko todeta, että tää kesän tauko on vaikuttanut meikäläiseen huonolla tavalla. Mulla on jotenkin kaikki taas unohtunut. Virtuaalikoira, rytmi, ettei saa luottaa vain käteen... Hattulassa oli hurjaa menoa, enkä rataan tutustuessa osannut yhtään aavistaa missä kohti Jaketti olisi menossa. Olisin sitten ehtinyt moneen paikkaan, mitä ajattelin etten ehdi. Ajauduin väärälle radalle välillä, kaikkea ihmeellistä tapahtui! Hyllyjä siis kaikki radat. Nokialla sitten koitin korjata virtuaalikoiran vauhtia ja kuvittelin ehtiväni paikkoihin, joihin en todellakaan ehtinyt... Eka rata oli ihan kamala! Seuraavilta saatiin jo sentään tulokset, vaikkei se mitään kaunista ollutkaan. Seuraavana päivänä vielä osallistuttiin PM-joukkueeseen ja siinä ekan kerran tuntui, että vähän pääsin taas jyvälle ohjauksesta. Tulos oli 15, mutta keskityin taas Jaken menoon hyvin. Huhhuijaa! Jospa se tästä...

Paimennellessa Jaketti oli alussa vähän taas höyrypäinen. Otettiin sitten yhdellä kerralla maahanmeno-sulkeiset, kun se falskasi ihan täysin. Marika käväisi siinä kanssa Jakea vähän ohjeistamassa ja sehän tipahti kuin kivi paikalleen ekasta käskystä :D. Viime kerta oli sitten jo parempi viretilan puolesta. Pron kanssa on harjoiteltu häkissä toimimista ja jakoja. Kohta se jo osaa :) Kaksi kertaa ollaan niitä treenattu ja viime kerralla jo tuli oikein rohkeasti lampaiden väliin tekemään jaon. Se, mitä jaon jälkeen tapahtuu on vielä meikäläiselle vaikea hahmottaa. Siitä pitäisi sen toisen puolen kanssa lähteä sitten litomaan, mutta keskityn nyt niin Prohon, etten ehdi ajatella seuraavia liikkeitä. Ehkä seuraavalla kerralla taas sujuu!

Meillä on nyt omat lampaat -heleijaa! Vielä ei olla paimenneltu niiden kanssa, kun halutaan eka, että kotiutuvat hyvin ja tottuvat meihin. Koirien kanssa toki ollaan kierrelty siinä pellolla aitauksen lähellä, mutta sisäpuolella ei olla käyty. Koirat tuntuu lampaita kiinnostavan kovin. Ne tulevat katsomaan ihan lähelle ja pelkäävät niitä vähemmän, kuin meitä...


Lambit ja niiden suoja


Pyöröaitaus valmistumassa


Aika upea auringonlasku eilen illalla