tiistai 25. maaliskuuta 2014

Taas me tehtiin 0! Mutta lampaat karkasi.

Isäntä kävi Jaketin kanssa kisaamassa yhden startin verran, kun itse kulutin koulunpenkkiä. Kätevää oli kyllä sieltä koulunpenkiltä katsella startti netin kautta. Tamskilla kun on toi online-video näkösällä kisoistaan. Olispa kaikilla! Se on ihan huippujuttu! Tosi hyvä radan vetäisivätkin. Ihan henkeä sai pidätelle, mutta sitten yksi rima tipahti, olikohan kolmanneksi viimeinen este. Hieno oli meno, en itsekään osaisi paremmin :P.

Sitten saatiin vieras Simosta, kun Minna tuli taas etelän turneelle. Kuula ja uusi pentu Shotti mukanaan. Kivanoloin pentukoira kyllä! Ensin vietettiin mukavaa iltaa syömällä hyvää ruokaa ja koska vain agility-porukkaa oli paikalla (Maija), tietysti käytiin läpi Minnan ja Kuulan treenirata alkupaloiksi.


Ratapiirros - ne miniatyyriesteet olisi kyllä jokaisen agilitaajan käsilaukun vakiovaruste...

Seuraavana päivänä vääntäydyttiin Takkulaan treenaamaan. Minna nopsasti suunnitteli sellaisen 1-luokan radan meille ja kas, kas, me tehtiin se nollana (0)! Vau, tulipa hyvä mieli :) Sitten vielä treenattiin vähän vippausta, jota en ole tehnyt oikeastaan ikinä. Tulin siihen tulokseen, että illanvietto taitavien agilityohjaajien kanssa siivittää meikäläisenkin uudelle taitavuusasteelle.

Mukavia lenkkikelejä on nyt piisannut taasen. Metsässä ei ole enää yhtään lunta ja lämmin tulee... Ehkä voisi kohta ottaa ne välihousut pois...



Jolly kävi laser-hoidossa Elinassa. Ensin lasersuihkulla käytiin selkä läpi ja sitten vielä akupisteet laserkynän kanssa. Jolly on oireillut selkäänsä nyt jo viime syksystä. Sen on niin kovin vaikea nousta lattialta makuulta ylös. Sitten kun pääsee ylös, niin homma ihan ok taas. Ostin tuon back-on-track alustan sille syksyllä, mutta ei siitä juuri tunnu apua olevan. Sen sijaan Jollylla on nykyään back-on-track verkkoloimi usein päällä oloasuna ja yöpukuna ja siitä kyllä tuntuu olevan apua. Käydään nyt lyhyellä aikavälillä kolme kertaa laserissa ja katsotaan sen teho. Harmiksi se akupunktio-lääkäri, jonka luona ollaan käyty, oli lähtenyt pois. Nyt pitää etsiä uusi. Elina tosin lohdutti, että en vielä ole kipeätä koiraa nähnytkään...

Tänään oltiin taas paimentamassa. Oltiin ekaa kertaa ulkona tälle... hmmm... keväälle? Ja heti muuttui niin kovin vaikeaksi. Jake meinasi väkisin leikata liian aikaisin katraaseen. Sitä sitten kitkettiin pois. Tokalla kiekalla mentiin vähän pienempään aitaukseen, jossa se jo kohtalaisen hyvin sitten ottikin tilaa kaariinsa. Mutta vielä pitää parantaa. Maahan menot myös olivat vähän hakusessa nyt. Pro on edelleen ihanan rauhallinen lampaiden kanssa. Ei tarvii ainakaan lampaiden puolesta jännittää :). Harjoiteltiin Pron kanssa lampaiden portista ulos ja sisään viemistä. Mulle tuli vähän hätä, kun piti niin nopeasti toimia ja Prolle tuli hämmennys. Ja niin lampaat kirmasivat suurelle pellolle meidän jäädessä nielemään pölyä... tai kuraa. No, taitava Venja ne sieltä sitte toi takaisin meille ja harjoittelu jatkui. Pro-parka ei tunnista suuntakäskyjä ollenkaan. Eli se ottaa ne minun liikkeestä ja kenties kepin ohjauksesta. Nyt täytyy harjoitella niitä. Mukavaa oli taas!


Jake odottelee vuoroaan


kuten myös Pro :)


Taitava Venja auttoi meitä tunareita

Ai niin! Nyt minullakin on ABC-ympärijuoksijat ranneke.




tiistai 18. maaliskuuta 2014

Papua ranteeseen!

Laitanpa ihan Tanjaa varten tähän mun kuntosali-ohjelman näytille. Katotaan mitä se sanoo :)

Ohjelma:

- kuntopyörällä alkulämmöt 10 min

- vatsarutistus 3 x 15, paino 35 kg



- selkäpenkki 2 x 15



- tommonen pulley-mikälie 2 x 15, paino 20 - 25 kg



- etureidet 3 x 15, paino 10 kg (ei vaan pysyt isompaa vielä)



- vinot vatsalihakset 3 x 15, paino 25 - 30 kg



-jalkaprässi 2 eri asennossa, molemmat 3 x 15, paino 70 kg



- pakarat 3 x 15, paino 35 kg



- tommonen 2 x 15, paino 20 kg



- rintalihakset 2 x 15, paino 20 kg



- allit 2 x 12, 6 kg kahvakuulalla

- kuntopyörällä loppuun 10 min

- loppuvenyttely

Noi kuvat ei oo missään järjestyksessä. Yleensä aloitan vatsalihaksista, sitten jalat + selkä ja lopuksi noi käsi-lihakset. Painot kasvaa sitä myöten, kuin lihakset kehittyy - paitsi noissa käsilihas jutuissa pysyn pienissä painoissa, kun toi hauis tuppaa kasvamaan ihan noillakin.

Ja ettei totuus unohtuisi ja elämä vaikuttaisi liian terveelliseltä, pakko tunnustaa, jotta viime viikonlopun kisoissa Jaketin kanssa kisasin pienessä kohmelossa alle 2 tunnin yöunet takana. Ilostutin kanssa-kisaajia löyhkäämällä siltä, miltä nyt kostean baari-illan jälkeen löyhkätään. Hyi minua, tein taas sen, jota ei ikinä enää pitänyt tehdä! En tee sitä enää ikinä.

No, oloon nähden kuitenkin pysyin kohtalaisesti kartalla radalla ja saatiin sentään 2 tulosta 3sta startista. 10 ja 20. Toi 20 oli hyppäriltä, jossa tapahtui kaikkea. 10 tuli agi-radalta, jolta tuli 2 rimaa alas, muuten ihan kohtuullinen rata. Hyl-radalla oli PÖYTÄ! Vau, mutta me selvittiin siitä ihan hyvin. Sitten vaan jäi pari estettä väliin, kun tuli niin kiire putkeen... Kiva oli kisata ja meidän ekat kisat tänä vuonna.

Tänään sitten oltiin paimentamassa. Molempien kanssa otettiin poispäin-ajoa, joka oli molemmille vähän vaikeata. Jakelle sen vuoksi, että koitti väkisin lähteä kaarrattamaan, mutta saatiin sitten hyvä pätkä aikaiseksi lopuksi. Prolle siksi, että se vaan ei jotenkin nyt meinannut saada niitä lambeja liikkeelle ja meinasi vaan tulla meikäläisen selän takana. Mutta sai sekin hyviä pätkiä aikaiseksi aluksi, loppua kohti sitten hyytyi. Sitten otettiin molemmille kaarelle lähtöä ilman mitään vartaloapuja. Jake alkoi menemään oikeinkin hyvin. Pro sen sijaan keskittyi nyt minuun liikaa lampaiden sijaan, joten otettiin sillä sitten enempi semmoista vapaata liikkumista lampaiden kanssa. Siitä sai jo ohjattuakin ihan hyvin sitten kaaren ja kuljetusta. Pro myös selvästi vapautui ja alkoi olla kiinnostunut lampaista enemmän, kuin minusta. Hienoa! Kyllä siitä vielä hyvä tulee, täytyy vaan erilailla sitä opettaa, kuin Jakea.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pikkupojat on jo isoja pikkupoikia!

Paimentamassa käyttin ja sekä Jake, että Pro mahtuivat mukaan. Hurautettiin sinne Hämeenlinnan kautta, sillä kävin ensin osallistumassa lammastalouden talouspienryhmään. Hyvä tehdä vähän kannattavuuslaskelmia. Ruokiksella koirien kanssa tein lenkin siinä lähistöllä. Sitten matka jatkui Somerolle ja hyvinpä nuo taas paimensivat.

Pro on yllättävän rauhallinen. Eihän se ole sellainen oikeasti ollenkaan! Agilityssä painaa menemään, kuin viitapiru. Paimennuksessa sen sijaan aina välillä mietin, että onko sillä ihan kiinnostus kohdallaan. Kyllä se paimentaa, mutta jotenkin tuntuu, että tekee sitä enemmänkin mun mieliksi vain. Osaa se laumaakin lukea, sillä varmistelee kyllä, ettei kukaan poikkea porukasta. No, saa nähdä mitä siitä tulee. Toisaalta se on minusta ihanan rauhallinen niiden kanssa. Hyvä setti saatiin tehtyä ja kuljetus ynnä pysähtyminen toimi hyvin.

Jaken kanssa jatkettiin poispäinajon opettelua. Nyt kun oli vähän pidempi tauko edellisestä paimennuskerrasta, niin ihan ekana lampailla oli sitä intoa taas vähän liikaa. Nauratti meikäläistä kovin, kun se sillain häntä ylhäällä kaarella lähti kiertämään lampaita ja vähän kröhäisin huomautusta asiasta, niin häntä tippui salamana alas ja keskittymistä tuli heti peliin. Pari kertaa näin jouduin tekemään ja sitten se jo muistikin miten lampaiden kanssa ollaan. Poispäin ajossa vielä meinaa kovasti lähteä kierrättämään, eikä ihan suoraan aja. No, treenaillaan!

Tällä hetkellä ajattelen, että Pron kanssa haluan toimia lampolassa, koska se on niin rauhallinen. Jake taas saa sitten painaa siellä laitumella laajemmissa tiloissa.

Jaken ilmoitin paimennuskokeeseen tähtäävälle kurssille, joka alkaa huhtikuussa.

Agilityakin on tehty! Meikäläisen nilkka-perhana vaan meinaa vihoitella. Valmennusryhmässä Markon opissa oltiin. Olin alkuun huolissani itsestäni, sillä jotenkin menomatkalla tuntui, että ihan sama vaikka joku muu menisi Jaken kanssa. Mutta kyllä se kipinä heti roihahti liekkeihin, kun sitten Jaken kanssa mentiin. Oli tosi kivat treenit ja hyviä pätkiä saatiin aikaiseksi. Isäntä tietty pääsi sen koko harjoituksen loppuun asti kevyesti, olikohan siinä jotain 36 estettä. Itse tutustuin alkuun vain numeroon 20 asti, koska ajattelin, ettei me sinne asti edes tulla pääsemään. Ja mitä vielä! Me päästiin monta estettä yli sen!  Nyt kisakalenteria tutkimaan, ihan alkoi innostuttamaan!

Jake muuten täytti 5 vuotta 4.3. vähän meni pitkäksi, ennen kuin tajusin. Sekoitin nimittäin Jollyn synttärit tähän ja muistin, että vasta 15. päivä... Pro täytti 4 vuotta. Voe... pikkupojat on jo isoja pikkupoikia.

Jostapa tulikin mieleeni, että Pron pentujen treffitkin tässä oli. Siellä oli monta pentua, oliskohan ollut 6. Kaikki eivät päässeet paikalle sillä kertaa. Takkulassa oltiin ja isäntä pennuille hyppytekniikkaa teetti. Nekin epelit on jo vuoden ikäisiä. Näin noiden pentutreffeillä olleiden pentujen lisäksi sitten seuraavana viikonloppuna meidän omissa kisoissa vielä yhden pennuista, Jaren. Se oli oikein komean näköinen!

Ja tänään lenkillä tein hienon huomion: metsässä ei ole enää lunta -> jälkikausi avaukseen!


Metsä on lumeton!