sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Takaisin treenikuntoon

26.1. Löydettiin ihana laavu-paikka yhden pienen järven rannalta. Tällä kertaa ei viritelty tulia, vaan kierrettiin koko järvi jäätä pitkin. Kyseessä ei siis ollut mikään suuren suuri järvi, mutta oli se isompi kuin lampi. Kyllä koirat juoksivat - huhhuh! Niille oli mukana sellainen ilmat pihalle päästetty jalkapallo, jota vuoronperään kantelivat. Yleensä Pro juoksi pallo suussa edellä ja muut perässä. Tai Jake kyllä juoksi etummaisena :) Tuolla pitää käydä useamminkin!



24.1. Jake kävi Jepulla hierottavana. Piti ottaa heti näin pian toinen hieronta, kun se oli niin jumissa viime kerralla. Ja hyvä niin! Selkä oli edelleen jumissa ja selkärangan vieressä oli kuona-aine kertymiä. Hyvin kuitenkin aukesi paikat. Kyllä me maanantaina jo aloitetaan treenaaminen!

18.1. Pidin vapaapäivän ja mentiin laavulle makkaranpaistoon. Tämä päivä oli aika hemmetin kylmä! Pakkasta oli vissiin -25, mutta urheasti vaatetta vaan niskaan ja menoksi. Eipä tarvinnut pelätä, että laavulla olisi muita... Nuotion syttymistä jännitettiin ja tulta sai todellakin houkutella, että märät puut syttyivät. Mutta kyllähän me se syttymään saatiin! Ei tarvinnut kantaa makkaroita takaisin repussa kotiin :). Koiria piti pitää liikkeessä vähän väliä, vuorotellen käytiin viereisen lammen jäällä niitä liikuttamassa. Oli niin kylmä, että liiallinen paikalla pysyminen aiheutti tassujen palelua. Loppu vaiheessa kyllä otin Jollyn jo syliini istumaan hetkeksi. Sillä tuntui ottavan kovimmalle tassujen kanssa. Päivä oli ihanan aurinkoinen!






Muuten ollaan lenkkeilty ja palauteltu treenikuntoa.

10.1. Jake oli fyssarilla, eli Karhumäen Elinalla. Poika oli aivan jumissa. Koko selkä oli ihan kireänä. Myös niska oli jumissa. Selkä oli leikkauksen peruja, mutta niska ilmeisesti siitä, kun poju aina tykkää tulla viereeni sohvalla ja nojaa sillain pää ihan kierossa minua vasten. Jumeja auottiin ja Jake sai porttikiellon tulla sohvalle röhnöttämään. 

5.-6.1. Tanja meidän seurasta piti oivallisen Naksutin-koulutuksen. Lauantaina istuttiin luennolla oppimassa mielenkiintoista teoriaa koiran oppimisesta, oikea-aikaisesta palkkaamisesta ja siitä kuinka koira oppii. Aivan huippu luento, Tanja on kyllä hyvä luennoitsijakin!

Sunnuntaina sitten koirat mukaan ja opiskelemaan käytännössä. Otin sekä Jaken, että Pron oppilaaksi mukaan. Ensin oli Jaken vuoro ja ... noh, täytynee todeta, että ei ne höyryt sieltä päästä ole poistuneet - päinvastoin lisääntyneet! Oli vähän rasittavaa opetella koiran kanssa, joka välillä äityi vain haukkumaan höyrypäisesti ja minkäänlaista keskittymistä ei ollut havaittavissa... Ensin opeteltiin ihan kosketusta, minulla oli tuo mainio yhdistetty kosketuskeppi-klikkeri käytössä. Sehän meni ihan hyvin ja tätä on kotona ehditty harjoitella jo aiemminkin. Sitten treenattiin häkkiin menemistä ja sekin meni ihan hyvin. Siinä jotenkin unohdin käyttää edes klikkeriä ja palkalla + kehulla edettiin. sinnehän se Jake häkkiin suikahti silläkin tavoin. Sitten otettiin paikalla pysymis-peliä, jossa koira oli maassa ja ohjaaja teki mitä kummallisempia liikkeitä häiriöksi. Tämä alkoi ihan hyvin ja Jake pysyi loistavasti. Sitten sillä kylläkin höyrähti ja meinasi mennä haukuksi vain. Tässä vaiheessa sitten otin sellaisen kuurin, jotta aina haukun alkaessa, koira-parka kiikutettiin takaisin koppiin miettimään. Tätä toistinkin sitten koko loppuajan... Ei oikein enää päästy kunnolla treenaamaan varsinaista treeniä. Mutta toivottavasti tuo noin muuten vaikutti.

Pro oli loistava. Se keskittyy. Ja se myös näkyy edistymisenä. Kaikki treenit menivät todella hienosti ja Pro tykkäsi kovasti. Sen kanssa otettiin myös häkin kiertämistä ja hupsista heijaa kun meni hienosti sekin! Käytin kosketuskeppiä siinä apuna ja sillä kävi kätevästi kiertämisen opettelu. Pro on kyllä ihan Pro.

Ei kommentteja: