torstai 25. heinäkuuta 2013

Rouskaisuja ja MM-karsinta huumaa

23.7. Kävimme treenimässä MM karsinta-kisarataa Maijan ja Riimin, sekä Mäkelöiden kanssa. Itse asiassa tuntui aika hyvältä tuo treeni! Jaketti jumitti tuttuihin pyörityksiin ja niistoihin -hyppään-en hyppää- hauhauh! Ne saatiin kuitenkin toimimaan. Kepeille meno (poispäin käännöksellä :D) ei kuitenkaan onnistunut, ei sitten millään. Kävin treenien välissä uittamassa Jaketin kentän takaisessa rutakossa, joka on kyllä käynyt jo kovin pieneksi... Toka kiekka oli parempi ja tuntuu kyllä hienolta, kun voi lähettää Jaken A:lle ja irrota itse jo ihan muualle. Tosin se kyllä tuli ilman lupaa kontaktilta muutaman kerran ja jouduin vähän palauttelemaan mieleen, että ilman lupaa ei tulla. Okseri oli vaikea, melkein kaikille koirille. Siihen tultiin suora putki-hyppy-okseri, joten vauhti oli kova ja jotenkin se okseri yllätti koirat ja rimat vaan lentelivät. Isäntä teki Pron kanssa melki nollan taas :). On se kova, olkoon vaan selkä ja jalka ja vaikka mitä vaan vaivoja, niin hyvin ohjaa. Mutta vaikka omat kriteerini onnistumiselle taitavat olla jo aika matalat, niin silti tuntui Jaketin kanssa menokin ihan hyvältä.

 Lämmittely/jäähdyttely niitty on täynnä mitä ihanampia kukkasia!

Ilmosinpa sitten meidät pitkästä aikaa kisoihin! Orivedelle reilun viikon päästä. Viimeksi ollaan kisattu toukokuussa...

20.7. Isäntä kävi Jaken ja Pron kanssa treenailemassa agilitya. Oli Jaken kanssa tehnty sitä hiivatin poispäinkäännöstä ja videolla todisti Jaketin menevän ihan hyvin sen :). Jälleen kerran, koira osaa (ja isäntä), tämä ohjaaja ei. 

19.7. käytiin Jepun luona paimentamassa. Myös Tanja ja Nuka & Nano tulivat - kivaa! Meillä oli oikein herkkueväät kahvin kanssa :). Ensin kuitenkin rundi ottamaan, sillä lambit odottivat jo katoksessaan.


Jaketin kanssa keskityttiin siihen, että se menisi nyt hyvin kaarelle, vaikka lähetys on kaukaakin. Jepu oli auttamassa lampaiden luona ja kyllähän se Jake sitten alkoi kiertämäänkin jo taas. Vähän jänskäsi pelottavaa Jepua, eikä meinannut aina uskaltaa mennä se ohi kaarelle. Nyt tosin sitten sillä höyrähti ihan ajamisessa... Näin sen ilmeestä jo, että nyt höyrähtää... Maahan menot olivat myös nyt aika surkeita, meni kyllä, mutta ehkä siinä kolmannen käskyn paikkeille. Tasapaino oli myös järkkynyt, joten sitä taas palauteltiin mieleen. Pron kanssa ... noh, ei oikein saatu järkeä siihen touhuun. Muutaman kerran kyllä hyvin kokosi ja haki lampaat, mutta tokalla kiekalla ei enää tajunnut ollenkaan lähteä kaarelle... Tai lähti, mutta päättikin tulla kesken pois tai kääntyä eri suuntaan. Eikä sillä ole oikein sellaista kunnollista hidastus/ajo käskyä. Pläh. Kolmannella kiekalla Jaken päänuppi sitten höyrysi jo aivan sihisten. Se ei meinannut tajuta lähetystäni ollenkaan, vaan se tuttu haukkumöykkä päälle. Otin sitten pannasta kiinni ajatuksena vähän saatella sinne oikeaan suuntaan. Niin mitä tekee Jake?! Rouskaisee minua polvesta niin, että housuissa kunnon palkeenkieli, samoin kuin polvessa. Kyllä hieman annoin palautetta asiasta, jonka jälkeen olikin kovin nöyrää poikaa. Vähän jäi epätoivoinen olo tämän reissun jälkeen, mutta onneksi kahvileivät olivat kerrassaan loistavia :D. Nano oli loistava paimentytön alku!

Isännän kuvasatoa


18.7. Jolly-polly taasen akupunktiossa. Ihan rutiinistahan tuo käy jo ja niitähän Jolly rakastaa! Tosin tästä neula-tökkimisestä se ei kyllä enää niinkään tykkää... Mutta tietää jo tasan mitä pitää missäkin vaiheessa tehdä. Neulojen ollessa kiinni, käy nätisti makaamaan ja on ihan rauhallisesti aloillaan. Punnitsin Jollyn (niin kuin joka kerta) ja nyt se painoi 18.2 kg eli vähän keventynyt. Nyt se on itse asiassa aika hyvässä kunnossa.


Jollyn kanssa odotellaan vuoroamme.

Ei kommentteja: