perjantai 22. elokuuta 2014

Uu, nautoja!

Startattiin oman seuran kisoissa lauantaina. Hyllytettiin molemmat radat, mutta kivaa oli! Putki-puomi erottelu molemmilla radoilla koitui meidän kohtaloksi. No, eipä se puhdasta rataa ollut muutenkaan, jotta mitäpä tuosta. Oikein hyviä pätkiä oli kyllä. Jälkimmäisellä radalla unohdin juosta yhdessä kohdassa ja sen sijaan vaan lompsuttelin. Muistin siinä lompsutellessani, että ai niin, tässä piti juosta! No, myöhässähän sitä silloin on jo auttamattomasti. Oltiin putken suulla yhtä aikaa ja neuvoteltiin mennäänkö se vai ei :) Jaketti meni siis erinomaisesti, ohjaaja vaan taas... no, lompsutteli väärässä paikassa. Kivaa oli kisata!

Sillä aikaa, kun me Jaken kanssa kisattiin, oli isäntä Pron kanssa nautapaimenessa Somerolla. Hyvin oli mennyt kuulemma. Jännittävää touhua meikäläisen mielestä!

 Niin ne naudatkin liikkuu



 Kahteen törmäys :)


Sitten käytiin Somerolla lampaita paimentamassa. Sekä Jake, että Pro olivat mukana. Jakella ensin pienemmässä aitauksessa muistuteltiin mieleen sitä maahan-menoa. Sitä pitää kyllä treenata lisää. Sitten mentiin isommalle laitumelle ja tehtiin hakukaari-harjoituksia. Yllättäen vasen puoli tolppakoiran kanssa oli parempi, kuin oikea puoli ilman tolppakoiraa.

Pron kanssa ensin pienemmässä aitauksessa tehtiin ihan perusjuttuja ja tokalla kerralla sitten häkitettiin lampaat ja haettiin ne häkistä pois. Se olikin jännä paikka, kun pienessä karsinassa piti lampaita kiertää. Se pää-puoli oli hyvin jännittävä ohittaa Pron mielestä. Uutta oli tämä pienelle pojalle.

Puskan perhe oli myös paimenessa ja Sami otti kuvia meidänkin paimennuksista, kivaa! Oli myös kiva nähdä Teppo lampailla Anu ohjaksissa.

 Kuva: Sami Puska
  Kuva: Sami Puska
 Kuva: Sami Puska

Ei kommentteja: