tiistai 13. tammikuuta 2015

Tavoitteena nautinnon vuosi!

Niin, vuoden lopussa ja alussa kai usein pohditaan saavutuksia ja asetetaan tavotteita seuraavalle vuodelle. Viime vuodelle en asettanut kummempia tavotteita, en edes miettinyt asiaa. Saavutuksena me löydettiin hetkeksi yhteinen sävel agility-radalla Jaketin kanssa. Se oli kyllä aivan mahtava tunne! En oikein osaa sanoa mistä se tuli, enkä varsinkaan mihin se sitten taas meni :D. No, noustiin kuitenkin 2-luokkaan, kun oli sävel kohdillaan. Sitten se hävisi, kun paranneltiin tassua koko kesä. Paimennuksessa saatiin oikein hyvä viretila kohdilleen. Ehkä tällä on tekemistä myös tuon edellisen kanssa.

Tälle vuodelle nyt vähän ehkä asetan tavotteita, mutta aika vähän.

Jake: saadaan haku kuntoon ja osallistutaan paimennuskokeisiin. Kuitenkin ennen kaikkea nautitaan paimentamisesta ja agilitysta. Nautitaan siitä, että terveenä saa harrastaa. Ja oishan se kiva löytää se yhteinen sävel siellä agilityssäkin taas. Vuoden motto on kuitenkin: sohva-fiiliksellä! Eli ei yhtään ryppy-otsaisuutta mukana.

Jolly: hemmottelua ja nauttimista yhteisistä hetkistä, niitä kun ei taida enää kauhean paljon olla meillä edessä. Paljon saunomista, kahdestaan tehdään asioita - sellaisia ihan pieniä arkisia juttuja. Mutta vain Jolly mukana, se kun nauttii niistä niin kovin.

JJ: tutustutaan, opetellaan tavoille ja harrastamisen aakkosia, tietysti leikin varjolla.

Koko lauma: uudet tulokkaat hupsahtavat hyvin sisään ja löytävät paikkansa.

Pron, Lakin ja Kasin tavoitteet saa sitten isäntä asettaa itse :) Jaa no, kyllä paimennuksen osalta minäkin.

Pro: työtehtävät pienissä tiloissa kuntoon, luotettava työmies tavoitteena.

Kasi: sytyttelyä paimennukseen ja mikäli hyvältä näyttää, niin paimennuksen alkeet

Näillä mennään! Mitään tulostavotteita en aseta, ne saa meikäläisen pinnan aina kiristymään. Se taas ei koskaan tiedä mitään hyvää yhteistyön kannalta. Enkä niistä edes enää välitä. Välitän iloisesta tekemisestä ja terveydestä. Tästä tulkoon nautinnon vuosi!

Ei kommentteja: