tiistai 20. elokuuta 2013

Hierontaa, fyssaria, akupunktiota - koirille tietysti!

20.8. Jake ja Pro kävivät Elinan osaavissa käsissä fyssarilla. Jake oli pahemmin jumissa, kuten tavallista. Kylläpä se poika nautti käsittelystä! Oli aivan töttöröö sen jälkeen. Prolla oli jumia oikeanpuoleisessa SI-nivelessä ja ylimenokohdassa. Jaketille kylkivenytyksiä lääkkeeksi ja Prolle orava-asentoa. Sen lisäksi parin päivän lepo, joten viikkotreenit jäi väliin.

Innostui leikkimään Lumian Creative Studiolla niin, etten nukkumaankaan meinannut malttaa :) Ihan kivoja kuvia tuli:






18.8. Omissa kisoissamme starttasin Jaken kanssa. Kepit... onsenypirulauta!!! Pyhyy. No, ekalta radalta 15 vp, kun tuli yksi rima alas ja sitten keppejä otettiin pariin kolmeen otteeseen ennen kuin onnistui. Täytyy tosin myöntää, että oli sijoittunut aivan pöllösti itse keppeihin nähden. Toka rata oli taas vähän hulinaa. Nyt Jakella oli kyllä täydet mahdollisuudet onnistua kepeillä, mutta silti vasta toisella yrittämällä lähti ne menemään. Sitten se tuli putkesta niin lujaa keinulle, että lipsahti alas sieltä kesken, joskin sinnikkäästi kaikkensa tehden yritti pysyä laudalla. Tuomari hylkäsi kuitenkin meidät tässä vaiheessa. Pari estettä sen jälkeen räpellettiin ja sitten A:lle tullessa päätin, että nyt rauhoitun ja rauhoitan menon. Siitä eteenpäin menikin hyvin. Harmi vaan, että liian myöhään tuli tommonen mieleen :). Jälkeenpäin kun pohdiskelin, niin koko aamuna ei tullut mieleen mikään näistä asioista, jotka ovat itseni kannalta tarpeellisia läpikäydä ennen startteja: 1. rauhoitu 2. älä lyö koiralle luuria korvaan 3. hyvä asenne. Seuraavissa kisoissa (Laukaassa) kirjoitan ne kyllä kämmeneeni ylös!

Kisojen jälkeen suuntasin metsää rauhoittumaan ja kerättiin kanttarelleja koirien kanssa :).

16.8. Isäntä kävi päivällä treenailemassa Pron ja Jaken kanssa.

13.8. Eh... Meikää väsytti niin, että pistin isännän itekseen molempien koirien kanssa viikkotreeneihin. Kiltisti se meni :) Ja olivat treenanneet ja Jake oli mennyt keppejä hyvin. Hyvä-hyvä!

12.8. Himpetin Jepu on muuttamassa Jyväskylään! Meidän kiva luotto-hieroja lähtee :(. Noin muutenhan Jyväskylä on oikein kiva paikka, joten mikäs siellä ollessa :). Onneksi Jepu tuli vielä ennen lähtöä hieromaan Lakin ja Jollyn. Mut mitäs me ny sit tehään???!

8.8. Jolly akupunktiossa. Typsy on oppinut jo rutiinit miten homma etenee. Heti, kun astutaan ovesta sisään, niin menee vaa'alle punnitavaksi (tekee sen kyllä myös pois lähtiessä ihan varmuudeksi :). Sitten odotellaan nätisti, että pääsee kivan eläinlääkäri-tädin rapsuteltavaksi ja tunnusteltavaksi. Nyt kun tuli sitten aku-piikit esiin, niin Jolly tuumasi, että tämä riittää! Se yritti reppana tarmokkaasti kiivetä syliini turvaan. Eipä se nyt auttanut, vaan kyllä ne piikit tökittiin paikalleen. Akupunktio on tepsinyt todella hyvin Jollyn jäykkyyksiin, jotka ovat enää muisto vain! Tästä eteenpäin mennään kuukauden väliajoin akupunktioon.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Meistä on moneksi! :)

Omituista miten pää on suorastaa tyhjentynyt viimeisen kahden viikon tapahtumista :-o . En meinaa muistaa mitään mitä on tullut tehtyä! No, onneksi on facebookki ja kalenterit ja semmoiset vähän muistia virkistämään... Silti, perin kummallista! Oonkohan mä tehnyt mitään...

6.8. Viikkotreenit. Päätin, että Jakella keskitytään nyt ihan siihen keppien aloitukseen ja menoon, eikä mihinkään muuhun. Sen lisäksi vaihdettiin isännän kanssa koiria, koska Minna suositteli, että isäntä treenaisi ne kepit Jakella, koska se ei kuumu niin paljon silloin. Vau. Todella hienosti meni ja haki! Puuh... Minä sitten treenasin Pron kanssa jarrutuksia eri kohdissa, se kun taas meinaa hypätä liian pitkällä loikalla jarrusta huolimatta. Ihan kivasti alkoi kääntymään.


 Meistä on moneksi

5.8. Jolly kävi selän vuoksi seurantakuvissa. Halusin tietää miltä se selkäranka nyt näyttää ja onko spondyloosa kuinka edennyt. Myös lonkat kuvattiin, koska akupunkio-lääkäri sanoi ekalla kerralla siellä käydessä, että aristaa lonkkia. No, kuvien mukaan lonkat olivat kuin nuorella tytöllä :) Lääkärin mukaan yhä lähtisivät samalla arvostelulla Kennelliittoon, eli B:nä. Selkään oli tullut luupiikkejä lisää. Onneksi kuitenkin tuonne rintarangan alueelle, joka ei siis liiku (ainakaan sillain paljon). Niitä taisi olla kolmessa tai neljässä nikamassa. Noiden lisäksi lannerangassa oli edelleen yksi, joka aiheuttanee sen Jollyn välillä kankean ylösnousun makuulta. Akupunktio on muuten auttanut siihen oikein hyvin! Huomattavasti notkeampi tyttönen :). Ei siis mikään katastrofi tuo selkä, huh huh! Täytyy vielä jossain vaiheessa käydä viemässä sinne cd-levyt, että saan kopiot itselleni kuvista.

4.8. Takkujen valmennusryhmässä. Aurinko paahtoi taas täydeltä terältä - huhhuh! Rata oli myös pitkä ja hikinen :) No, siitä sitten parhaita paloja ajattelin mennä. Kepit Marko oli laittanut siihen moneen, moneen kertaan mentäväksi ja sillain niin kuin ei mitenkään kauhean helposti... No, kuten arvasin, niin keppejähän me jäätiin tankkaamaan. Se eka väli ei vaan kerta kaikkiaan löytynyt, ellen ihan avustanut. Muita osioita saatiin jotenkuten sitten mentyä. Takaaleikkaustakin piti taas pariin otteeseen treenata, kun ei tuo meinannut taas sinne hypylle irrota ollenkaan. Kai me hyviäkin jotain pätkiä ehkä saatiin, mutta itsellä on nyt niin turhautunut olo, että ei oikein tunnu hyvältä. Mutta ilon aiheena olikin hieno uusi ominaisuus puhelimessa, jolla saa aivan makeita kuvia otettua!



3.8. Pitkästä aikaa agility-kisoissa Orivedellä. Olipas kivat kisat! Sää oli todella helteinen ja meikäläinen oli taas ihan punanahka hetken päästä. Jaken kanssa eka startti oli oikke, oikke hiano. Töpeksi itse yhden riman verran, kun muutin suunnitelmaani kesken radan, koska kuvittelin, että ehdin tekemään jotain muuta, kuin mitä aioin... No, en sitten ehtinytkään :) Seurauksena rima alas, koska tötötin siinä hyppylinjalla, mihin Jaken piti laskeutua... Plöh ja pläh. Toka rata ei mennytkään sitten ihan niin hyvin. Jake tuli nimittäin ekan esteen ohi. Kävelin takaisin lähtöön Jaken kanssa ja mietin, että otanko hylyn ja laitan sen uudelleen lähtöön. Ihihi, en malttantu tietenkään, vaan otin lentävän lähdön. No meno oli sitten juuri sen mukaista. Rimat lentelivät, jokunen kieltä, keppien aloitus jne, jne... Ja silti me saatiin tulos! Öh... sen nähdessäni vähän kadutti, etten ottanut sitä hylkyä. Isäntä meni sitten Pron kanssa ja muuten hyvin menikin! Sieltähän tuli hieno 0-tulos ja agility-serti - vautsi vau!!!

Tässä Jaken eka rata.

2.8. Luulisin, että se oli tämä päivä... kun kävin tekemässä vanhuksille esineruudut. Voi sitä intoa ja riemua! Lakikin veti ruudun aloituspaikalla niin, kuin ei ole ikinä vetänyt. Huhuh! Eka Lakille 4 lelua ruutuun (se kun on ihan pro tässä lajissa). Toi 3 ja sitä neljättä kyllä kävi nostamassa kaksikin kertaa, mutta ei tuonut... Todella säntillisesti pysyi ruudussa. No, sitten Jollylle 3 esinettä ruutuun. Eka löytyikin ihan heti, mutta sitten alkoi päämäärätön haeskelu. Ruutu olikin muuten tässä vaiheessa kasvanut muka aika isoksi :D Eli harhaili kyllä ihan siellä täällä ja tuolla... Kerran sen kutsuin takaisin, kun lähti selkäni taakse etsimään. No, löytyi lopulta toinen esine. Kolmaskin löytyi, kun vaihdoin lähetyspaikkaa ruudun sivulla. Positiivista oli se, miten sinnikkäästi Jolly kuitenkin sitä etsintää suoritti. Se kun saattaa heittää rukkaset ihan naulaan, jos ei ala löytymään. Nyt kyllä jaksoi ja jaksoi ja jaksoi. Sitten Lakille 2 esinettä ruutuun ja se olikin sitten ihan pikaruutu :) Löysi molemmat varmaan alta kahden minuutin. Sitten, koska tämä on vain korien hauskuutus ja mielenvirkistystouhu, laitoin 4 esinettä ja hain molemmat etsimään samaan aikaan niitä. Ne molemmat kyllä vähän katselivat siihen malliin, että hiivattiako tuo toinen tässä tekee. Lähtivät kuitenkin etsimään. Jolly tosin meinasi jossain vaiheessa, että istunpa tässä ja odotan, että Laki löytää ja sitten varastan sen siltä. Mutta lähtihän tuo sitten etsimäänkin. Laki löys 3 ja Jolly yhden.

1.8. Pidimme epikset ja pakko mainita, että olin ekaa kertaa ikinä tuomarin hommissa siinä. Oli oikein hyvä kokemus! Sääntöjä toki kertasin ennen epiksiä, että mistä niitä virheitä tulikaan ja mitä virheitä. Kun sitten, kun niitä pitäisi tuomita, niin ei sitä jokaista eri mahdollisuutta meinaa muistaakaan! No, joitakin missejä toki tein ja huomasin, että eipä se nyt ihan niin helppoa olekaan aina arvioida tilannetta. Huomasin myös, että mitä löysempi on, sitä vaikeampaa on tuomita tasapuolisesti. Halusin siis olla hyvin löysä kieltojen suhteen putkiluokassa. Sitten tiukensin linjaa ja homma helpottui huomattavasti! Jep, oikein opettavainen ja kiva kokemus! Oli myös kiva suunnitella radat.

28.7. Ihana veljentyttöni pääsi ripille. Juhlanhumua.

26.7. Takkujen Simon ala-jaosto, Siat ry , (eli Minna) tuli kouluttamaan meitä :) Jee! Makeeta! Paikalle oli tullut unkarilaisia vieraitakin kurkkimaan minkälaisissa puittessa ja miten täällä Suomessa agilitya treenataan. No, ehkä pientä ihmetystä saattoi aiheuttaa, kun Minna ensi töikseen puki meille jätesäkit päälle ja sitten ohjaamaan radan pätkää :D. Tarkoituksena oli siis kädetön ohjaus ja kyllähän se sai keskittymään huomattavasti paremmin a) koiraan b) kunnolla linjojen näyttämiseen c) ajoitukseen. Aateltiin, että jospa kisoissakin koittaisi :). Sitten onneksi saatiin ottaa säkit pois päältä, oli nimittäin todella hellepäivä taas ja se jätesäkki noin niinkuin vähän ehkä hiosti... Jaken kanssa jäätiin tankkamaan keppien aloitusta, joka ei nyt sitten niin millään meinannut onnistua. Ei siis millään. Minua turhautta, Jakea turhautti, Minnaa turhauttii ja varmaan kaikkia muitakin ryhmäläisiä turhautti. No, jätetttiin se sitten rauhaan ja siirryttiin muualle radalle. Ne pätkät menikin oikein hyvin. Vähän balsamia haavoille! Kiva oli treenata ja taas on ikävämpi Minnaa...

torstai 25. heinäkuuta 2013

Rouskaisuja ja MM-karsinta huumaa

23.7. Kävimme treenimässä MM karsinta-kisarataa Maijan ja Riimin, sekä Mäkelöiden kanssa. Itse asiassa tuntui aika hyvältä tuo treeni! Jaketti jumitti tuttuihin pyörityksiin ja niistoihin -hyppään-en hyppää- hauhauh! Ne saatiin kuitenkin toimimaan. Kepeille meno (poispäin käännöksellä :D) ei kuitenkaan onnistunut, ei sitten millään. Kävin treenien välissä uittamassa Jaketin kentän takaisessa rutakossa, joka on kyllä käynyt jo kovin pieneksi... Toka kiekka oli parempi ja tuntuu kyllä hienolta, kun voi lähettää Jaken A:lle ja irrota itse jo ihan muualle. Tosin se kyllä tuli ilman lupaa kontaktilta muutaman kerran ja jouduin vähän palauttelemaan mieleen, että ilman lupaa ei tulla. Okseri oli vaikea, melkein kaikille koirille. Siihen tultiin suora putki-hyppy-okseri, joten vauhti oli kova ja jotenkin se okseri yllätti koirat ja rimat vaan lentelivät. Isäntä teki Pron kanssa melki nollan taas :). On se kova, olkoon vaan selkä ja jalka ja vaikka mitä vaan vaivoja, niin hyvin ohjaa. Mutta vaikka omat kriteerini onnistumiselle taitavat olla jo aika matalat, niin silti tuntui Jaketin kanssa menokin ihan hyvältä.

 Lämmittely/jäähdyttely niitty on täynnä mitä ihanampia kukkasia!

Ilmosinpa sitten meidät pitkästä aikaa kisoihin! Orivedelle reilun viikon päästä. Viimeksi ollaan kisattu toukokuussa...

20.7. Isäntä kävi Jaken ja Pron kanssa treenailemassa agilitya. Oli Jaken kanssa tehnty sitä hiivatin poispäinkäännöstä ja videolla todisti Jaketin menevän ihan hyvin sen :). Jälleen kerran, koira osaa (ja isäntä), tämä ohjaaja ei. 

19.7. käytiin Jepun luona paimentamassa. Myös Tanja ja Nuka & Nano tulivat - kivaa! Meillä oli oikein herkkueväät kahvin kanssa :). Ensin kuitenkin rundi ottamaan, sillä lambit odottivat jo katoksessaan.


Jaketin kanssa keskityttiin siihen, että se menisi nyt hyvin kaarelle, vaikka lähetys on kaukaakin. Jepu oli auttamassa lampaiden luona ja kyllähän se Jake sitten alkoi kiertämäänkin jo taas. Vähän jänskäsi pelottavaa Jepua, eikä meinannut aina uskaltaa mennä se ohi kaarelle. Nyt tosin sitten sillä höyrähti ihan ajamisessa... Näin sen ilmeestä jo, että nyt höyrähtää... Maahan menot olivat myös nyt aika surkeita, meni kyllä, mutta ehkä siinä kolmannen käskyn paikkeille. Tasapaino oli myös järkkynyt, joten sitä taas palauteltiin mieleen. Pron kanssa ... noh, ei oikein saatu järkeä siihen touhuun. Muutaman kerran kyllä hyvin kokosi ja haki lampaat, mutta tokalla kiekalla ei enää tajunnut ollenkaan lähteä kaarelle... Tai lähti, mutta päättikin tulla kesken pois tai kääntyä eri suuntaan. Eikä sillä ole oikein sellaista kunnollista hidastus/ajo käskyä. Pläh. Kolmannella kiekalla Jaken päänuppi sitten höyrysi jo aivan sihisten. Se ei meinannut tajuta lähetystäni ollenkaan, vaan se tuttu haukkumöykkä päälle. Otin sitten pannasta kiinni ajatuksena vähän saatella sinne oikeaan suuntaan. Niin mitä tekee Jake?! Rouskaisee minua polvesta niin, että housuissa kunnon palkeenkieli, samoin kuin polvessa. Kyllä hieman annoin palautetta asiasta, jonka jälkeen olikin kovin nöyrää poikaa. Vähän jäi epätoivoinen olo tämän reissun jälkeen, mutta onneksi kahvileivät olivat kerrassaan loistavia :D. Nano oli loistava paimentytön alku!

Isännän kuvasatoa


18.7. Jolly-polly taasen akupunktiossa. Ihan rutiinistahan tuo käy jo ja niitähän Jolly rakastaa! Tosin tästä neula-tökkimisestä se ei kyllä enää niinkään tykkää... Mutta tietää jo tasan mitä pitää missäkin vaiheessa tehdä. Neulojen ollessa kiinni, käy nätisti makaamaan ja on ihan rauhallisesti aloillaan. Punnitsin Jollyn (niin kuin joka kerta) ja nyt se painoi 18.2 kg eli vähän keventynyt. Nyt se on itse asiassa aika hyvässä kunnossa.


Jollyn kanssa odotellaan vuoroamme.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Lupa hyllyttää ja Aussie-leireilyä

11.-15.7.  Lähdettiin hyvissä ajoin Hazelmoor-leirille Hartolan Kunkkulaan. Mentiin ekan mökille saunomaan ja yöpymään. Koirat juoksivat pallon kanssa itsensä aivan naateiksi. Voi sitä riemua! Vähän myös poseerattiin mökin portailla.





Sitten jatkettiin matkaa ihanan Pulkkilan harjun kautta Hartolaan. Heti perjantaina treenattiin vähän agilitya. Koitin sitä pihkuran poispäin käännöstä, joka on vaan meikäläiselle niin vaikea. Ihan meinasi käämi palaa. Lauantaina päästiin kokeilemaan vepeä! Jakettihan hyppäsi kumiveneestä, kuin vanha tekijä, mutta sillä tuo päänuppi höyryää vedessäkin... Tiedossahan se on, jotta poju helposti sekoaa vedessä ja alkaa polskuttelemaan ja ottamaan pärskeitä kiinni samalla uiden ympyrää ja haukkuen... Ei se nyt ihan niin tehnyt, mutta tokalla kierroksella oltiin jo lähellä sitä. Tehtävänä oli tuoda lelu veneeseen rannalta uiden. Se muuttui joka kerta työläämmäksi, kun Jake meinasi lähteä uimaan ympyrää lelun kanssa ja vähän jo pärskäyttikin sitä vettä . Onneksi lopetettiin :). Kivaa oli ja siihen kuumaan päivään juuri sopiva laji treenattavaksi! Sunnuntaina taas agiliidettiin ja taas meikäläisellä oli pinna kireällä. Kummaa!






Näissä maisemissa vepeiltiin


Pro sai oikeaoppisen häntäkampauksen...


Täällä isännän ottamia kuvia reissusta.


Takaisin tullessa yövyttiin taas mökillä. Koirat saivat taas rällästää pihalla, joskin meno oli paljon rauhallisempaa, kuin tullessa. Kiva reissu oli!

6.-7.7. Agirotu ja Paluu Teivoon III. No minulle se oli vasta Paluu Teivoon II ja varmasti lupa hyllyttää :). Lauantain vietin ihan turistina paikan päällä, mutta sunnuntaina startattiin sitten joukkueessa nimeltä Hakukaaren Paimenpojat. Sattui hauskasti, että joukkueessa oli Hakukaaren kaikista neljästä pentueesta yksi jäsen. Näin siis Jaketin täysveljen Orminkin. Oli samanoloinen kaveri, vaikkakin vähän kookkaampi ja pitkäkarvaisempi. Myös Jaketin kasvattaja oli paikalla, olipas tosi kiva nähdä!!!

No, itse ratasuoritukseen... Me tehtiin ainakin monta hylkyä :D. Linnan Teemu oli tehnyt ihan kivan radan, joka näytti kauhean kimurantilta kentän laidalta katsottuna, mutta ei se niin pahalta tuntunut, kun tutustumaan pääsi. Jaketti starttasi 2. koirakkona ja kipaisin sinne radalle hyvissä ajoin asemiin Jaken jäädessä starttiviivan taa odottamaan ekan koiran maaliin tuloa. Ja höps, hyvinhän se on pysynyt - paitsi nyt :) Vähän vain vilkaisin, jotta joko menivät maaliin, niin sivusilmällä näinkin jo Jaken radalla -plääh! Ei kun takaisin starttiin ja siitä sitten saman tien lentävällä lähdöllä. Alkusuunnitelmat menivät siis pipariksi, mutta siitä selvittiin kuitenkin. Kai me siitä eka hylkäys saatiin kuitenkin. Toka tuli väärästä hypystä - huiskista vaan! Kolmas väärään päähän putkeen. Neljäs ehkä saatiin, kun tapojeni vastaisesti jatkoin kesken keppien suoritusta Jaken tullessa liian aikaisin ulos... Enkä sitten yhtään tiedä pujoteltiinko se loppu oikein vai ei :) Et semmonen sähellys, mutta kivaa oli! En kuitenkaan saanut edes eniten virhepisteitä meidän joukkueesta!

Dahlströmin Katin ottamia agi-kuvia, myös Jaketista


Osallistuttiin myös pukukulkueeseen. Mähän alan olla jo ihan Agirotu-fani, käsittämätöntä!




tiistai 2. heinäkuuta 2013

Rohkelikko ja neulatyyny



2.7. Jolly-polly oli jälleen akupunktiossa. Tämä oli nyt kolmas kerta ja tämän jälkeen vähän harvennetaan käyntejä. Minun urhea pieni neulatyynyni on niin nätisti tökittävänä, vaikkei selvästi tuosta touhusta enää niin tykkää... Varasin ajan myö selän seurantakuvauksiin. Samalla vilkaistaan myös lonkat.





30.6. Mentiin Jaketin ja Pron kanssa MH-kuvaukseen Kangasalle. Meikäläistä jänskätti kovin, kun oli eka kokemus moisesta. En ole edes luonnetestissä käynyt, vaikka Jimmy siellä kävikin. MH-luonnekuvauksen kuvaus aiheutti hilpeyttä etukäteen. Aaveet ja viitta-henkilöt erityisesti. Olin kuullut jo kauan sitten kehuja tästä, että on parempi, kuin luonnetesti. Koiralle "lempeämpi" ja myös kertoo enemmän ja paremmin koiran luonteesta. Kuvaus oli leirintäalueella rauhallisessa ympäristössä.

Jaketti oli ensimmäisenä tulessa. Yllätyin siitä, että poika ei lähtenyt leikkiin mukaan. Mutta jälkeenpäin videota katsoessani syy oli kyllä ilmeinen... Tuotahan me ollaan niin kovasti treenattu, että lentävän lelun saa ottaa vasta käskystä. Jake oli ihan juuri sen näköinen heitettyä lelua tuijottaessaan, että "anna nyt se käsky!". Vieheen perään ekalla kerralla Jake lähti ihan hyvin ja lähti perään ja otti suuhunkin, mutta  toisella kerralla ei huomannut koko viehettä. Se kun juuri sopivasti kääntyi katselemaan taaksepäin vieheen lähtiessä liikkeeelle. Se meni vähän myttyyn, varmasti olisi lähtenyt perään, jos olisi sen nähnyt. Jaketti osoitti myös olevansa aika rohkelikko noin pieneksi pojaksi :). Hyppäävä haalari tietysti hätkäytti, mutta ei jättänyt mitään pelkotiloja. Ääni myös hätkäytti, mutta laitetta piti heti sen jälkeen mennä haistelemaankin, eikä sen jälkeen enää kiinnostanut pätkääkään. Aaveet saivat puolustuskannalle kyllä ihan täysin. Aika pitkään haukkui oikein vakuuttavasti ja pontevasti siinä minun ja aaveiden välissä. Sitten alkoi vähän jänskättämään ja käväisi siellä hihnan mitan päässä takapuolella, mutta palasi siihen vierelleni turvaksi. Siinä se pysyikin oikein hyvin, eli ei jättänyt minua yksin aaveiden kanssa. Aika rohkelikko ;). Tuomarikin sanoi loppulauselmassa, että vakuuttava ääni noin pienellä koiralla, eikä jättänyt yksin vaaraan. Laukaukset eivät aiheuttaneet mitään reaktiota.

Jaketin MH-luonnekuvauksen tulokset.

Pro oli seuraavana. Itse ajattelin, että se olisi vielä enemmän puolustuskannalla ja salaa pelkäsin koetoimitsijoiden puolesta :). No, käsitellä se ei antanut, vaan väisti ihan täysin - se oli kyllä odotettavissa. Mutta sitten meikäläinen yllättyi sen puolustuksen laimeudesta. Tai siis kyllähän tuo puolusti, mutta välillä oli sen näköinen, että nää aaveet on jo niin nähty, vieläkö niitä pitää haukkua. Etäleikissä ei huomanut viittahahmoa ennen kuin viitta oli jo pois... eli ei reagoinut oikein mitenkään siihen. Isännän sanoja käyttäen "Pro selviytyi kokeesta hyvin Promaisesti". Laukaukset eivät myöskään tehneet mitään vaikutusta poikaan.

Pron MH-luonnekuvauksen tulokset. 

Pieniä eroja pojilla oli, mutta ei nyt mitään suuren suuria. Aika samanoloiset tapaukset. Pro nyt on rauhallisempi :) Eli pääkoppa pysyy paremmin kasassa, tämä on huomattu kyllä jo agility-treeneissäkin... Kiva testi!

29.6. Oltiin Jänesniemen Elinan agility-koulutuksessa Sastamalassa. Jaketin kanssa kotiläksyiksi poipäin-käännös ja putki-puomi erottelu... Jospa nyt sitten ihan treenaisi niitä! Jotenkin tulee nykyään ihan liikaa treenattua rataa, eikä yksittäisiä asioita. Treenin lopuksi Jake meni ihan sippiin... Säikähdin jo lämpöhalvauksen vaaraa ja kovin sitä valelin kylmällä vedellä. Kyllä se siitä tokeni. Jatkossa taas varovaisemmin. Tuohon tilaan se ei ole mennyt sen jälkeen, kun ekan kerran näin sen tapahtuvan. Ollaan treenattu aika varovasti kuumilla keleillä. Nyt oli vaan jotenkin petollinen keli, kun aurinko ei paistanut ja oli semmoinen lämpöisen kostea - ei liian kuuman tuntuinen ilma.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus ja muuta mukavaa!

 20.-23.6. Aah, Juhannus! Jo kolmatta kertaa suunnattiin Kannukseen Aussi-leirille ja kun siellä on niin ihanaa! Lenkkimaastot on aivan huiput, treenaamaan pääsee kun huvittaa ja ne illat... Naurua ja ilonpitoa pikkutunneille. Tänä vuonna oli oikein paljukin vuokrattu pihalle. Aivan huippua siis! Nyt löydettiin vielä aivan täydellinen rytmi päiville. Eli nukuttiin pitkään, käytiin rauhassa lenkillä ja treenaamassa ja sitten aloitettiin paljuilut, grillaamiset ja ilonpito. Valvottiin myös pitkään :) Kylläpä nautittiin. Koirista näki myös päälle, kun saavuttiin sinne ihanaan lenkkipaikkaan, että tuttu paikka oli ja niillä silmät oikein sädehti ja hyppelivät innoissaan. <3 :="" agilitya="" br="" ehk="" ei="" ensi="" esineruutua="" ett="" harmiksemme="" ja="" kuultiin="" leiri="" lke="" olekaan="" peltoj="" sopivassa="" suhteeessa.="" t="" tehtiin="" vuonna="">


 Mennessä pysähdyttiin parillakin vaki-hiekkapaikalla kävelemässä. Toisessa on tuollainen kiva kohta, joka on kuin Sahara :)

 Näissä maastoissa kelpasi testata Henniltä ostettuja varvaskenkiä. Oli ihanaa kävellä tuolla metsäpoluilla niillä! Esineruutukin oli nautinto tehdä tuohon kanervikkoon.

Parasta on tämä pieni tekojärvi, jossa koirat pääsevät pulskuttelemaan sydämensä kyllyydestä.

 Ja kyllä pulskuteltiinkin :) Laki varsinkin oli aivan onnessaan, kun kerrankin oli leluja tarjolla!

 Hyörinää ja pyörinää, touhua ja tohinaa.

Jeeeeeee!!! Missä pallo?

Seuraavalla askeleella kamera osoitti taivasta kohti ja kuvaaja kumollaan :)

 Jolly-tyttö tarkkana kuin porkkana, ettei vaan lelut lennä huomaamatta.

 Vihii!

 Paljun asennusta.

 Paljussa muutes viihdyttiin aika monta tuntia kerrallaan :)

Heippa palju!

Pois mennessä pysähdyttiin toisella hiekkakuoplla, jolla kokoa riittää.

18.-19.6. Jolly kävi päivällä akupunktiossa ja sen jälkeen suunnattiin kentälle. Lee Gibson tuli jälleen Briteistä meitä kouluttelemaan. Leen ohjaus on aika perusohjausta näin suomalaisittain ajatellen. Siinä ei turhia kikkailla. Kivoja treeniratoja kyllä oli! Eka päivä meni oikeinkin kivasti Jaken kanssa. Pystyin layeroimaan putken takaa hyppykaarenkin, se oli hieno tunne :) Toinen päivä oli paljon kamalampi... Jakella oli höyryä päässä ja niin oli meikäläiselläkin. Kaarina taas sieltä pilkisti esiin. Jaketillakin taitaa olla sivupersoona, nimesin sen Jani-Petteriksi :) Siellä me kaahotettiin... Saatiin me ehkä yksi kohta onnistumaan sillain kivasti. Puomi-putki erottelu ei onnistunut sitten alkuunkaan. Sitäpä treenaamaan siis! Joka treeniryhmälle oli eri kuviot, joten nytpä täytyykin tehdä myös ne.

15.-16.6. vietettiin tiukasti Kirkkonummella Agilityn SMiä seuraamassa. Isäntä oli Pron kanssa joukkueessa ja voitti metrilakun :) Eli pääsi pisimmälle ennen hylkyä. Eli Hyl oli joukkueen tulos. Meillä oli kiva leiri, kun ostin sellaisen halpis-puutarhapaviljongin. Käytiin kasaamassa se jo perjantai-iltana hirmuisessa tuulessa. Ei uskallettu laittaa kuin runko pystyyn, olisi muuten lähtenyt koko höskä lentoon! Mutta hyvin se toimi viikonlopun ajan. Koiratkin nauttivat, kun oltiin "telttailemassa" porukalla. Oikein kiva reissu ja hyvät SM-voittajat saatiin! Taisi maxeissa kulta ja hopea mennä molemmat ensikertalaisille. Paviljonki päätyi kisojen päätyttyä roskiin... karu kohtalo sillä, mutta kyllä se hintansa haukkui! Oli vaan niin rimpulaa tekoa, että toinen kasaus olisi tainnut jäädä jo viimeiseksi.

11.6. Viikkotreeneissä. Tein kolme eri harjoitusta meidän ryhmälle, kun oli meikäläisen vuoro sellaiset tekaista. Ihan kivat harjoitukset tuli. Ekassa oli keinulle meno sillain vastaanottamalla keinun takana. Sitä tulee harvoin treenattua ja yksissä valkkutreeneissä tuota tehtiin - eikä Jake osannut. Nytkin piti eka ottaa helpommin, mutta alkoihan tuo sujumaan! Tokassa treenissä oli keppien avokulmaa - vaikeaa, vaikeaa edelleen Jaketille, sekä keppien jälkeen hauska takaa-kiertohyppy. Siinäkin oli säätämistä, koska Jake tuli kepeiltä kesken pois, jos liian aikaisin yritin mennä ohjaamaan. Kolmas harjoitus oli putki-kontakti erottelu. Sehän sujui ihan hyvin, kontaktina oli A.

10.6. Jolly-typsy pääsi akupunktioon. Se välillä könyää kankeasti lattialta nukkumasta ylös, niin katsotaan auttaisiko tuo. Hieronnat tietty kaupanpäälle ja fyssari silloin tällöin. Noita jälkimmäisiä vaan on tullut tehtyä kyllä, mutta silti on välistä kankea. Neulat sai tökkiä ihan ilman mitään reagointeja, mutta pois ottaminen oli selvästi inhottavaa Jollyn mielestä. Kovin onnessaan se kyllä oli, kun pääsi minun kanssa kahdestaan liikenteeseen. Se myös rakastaa eläinlääkärissä käyntejä, kun on niin jänskää ja kivoja lääkäreitä.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Huh hellettä! Mutta treeniä pukkaa...

9.6. tein lenkin yhteydessä namiruudut koirille ja voi että sitä nuuskutuksen määrää! Kyllä nuo tykkäsivät ihan kympillä tuosta touhusta.

8.6. Valmennusryhmän treenit. Marko oli kouluttamassa tällä kertaa. Harjoitusrata oli oikein hauska! Etukäteen pelkäämäni alun pyöritys menikin ihan hyvin, kun vähän säädettiin. Vau! Myös Jaketti irtosi oikein hyvin hypylle, jolloin pääsin ajoissa lähtemään seuraavaan paikkaan. Tuolla piti tehdä pyöritys, joka oli sitten vaikeaa. Se vaan on Jaketille jotenkin erittäin kummallista ja ei tuo meinaa millään mennä, vaan arpoo, arpoo! Siispä pyöritysharjoituksia... Päästiinhän sitä etenemään sitten. Keli oli tosi kuuma ja tein lyhyissä pätkissä treeniä. Tarkoitus oli ottaa 3 eri kertaa, mutta kahden kerran jälkeen totesin, jotta meille riitti. Jaketti oli niin lääh. Kyllä se hyvin tokeni tokaltakin kerralta, mutta kolmas kerta olisi varmasti ollut liikaa. Vähän meinasi tulla semmoin epätoivo, että tuleekohan tästä koskaan ikinä mitään... Mutta jälkikäteen ajatellen, olihan siellä monta hyvää kohtaa!


5.6. mentiin mökille koiria uittamaan. Tuli siinä itsekin talviturkki heitettyä. Ooh! Koirilla oli kivaa pulikoida, Prokin juoksi heti järveen ja oikein kunnolla ui. Tuo on paikka, jossa Pro on oppinut alunperin uimaan ja se näyttikin paikan hyvin muistavan. Missään muualla poju ei nimittäin ole tuolla lailla sännännyt järveen ja uimalla uinut. Jaketti tietysti toteutti itseään ja se piti välillä kutsua järvestä pois, kun alkoi ihan mahdottomaksi touhu.



4.6. Viikkotreeneissä. Minna-koutsi oli kylässä! Ihanaa nähdä pitkästä aikaa :). Otettiin ihan sellaista pientä vain. Treenasin putken jälkeen etenemistä seuraavalle hypylle ilman ylimääräisiä kyselyitä... Lisäksi kontakteja ja valmennusryhmän paikallapysymis-läksyä.

Lämmittely-lenkillä, kyllä Suomen kesä on kaunis!


2.6. oli Linnan Teemun koulutusta. Siinä oli hyvää perustreeniä, jossa irtoaminen oli pop. Saatiin toki palautetta siitä, että ohjaus on jees, mutta koira ei irtoa esteelle, vaan jää kyselemään liikaa... Ihan tutulta kuulostaa kyllä! Lisää treeniä siis... Oli tosi helteinen päivä ja saatiin kunnon rusketukset kaupan päälle. Jaketin kävin uittamassa kentän takana olevassa rutakossa, tuli tarpeeseen kyllä. Isäntä otti oikein kivoja kuvia treeneistä. Löytyvät täältä.




1.6. Kaunis veljentyttöni pääsi ylioppilaaksi, joten juhlittua tuli. Olenpa ylpeä täti!

28.5. oli meidän oman seuran iltakisat 1-luokille. Jaketin kanssa tietty taas mentiin. Nämä olivat kisat, _joissa_Jake_irtosi_! Ei kyllä tullut yhtään epäröintejä, ihan painoi kyselemättä menemään parit ylimääräiset hypyt ja laajat kaaret. Olin kovin iloinen irtoamisesta. Kun tuo tuppaa kyselemään vähän liiaksi sen sijaan, että suorittaisi sen nenän edessä olevan esteen... No, hylythän näistä sitten paukahti, mutta oikein tyytyväinen olin tuohon irtoamiseen! Kun saisi sen vielä tavaksi... Sitä olisi sitten hyvä lähteä ottamaan haltuun.

A-kisa
B-kisa

Viikon 22 tuhrasin työreissulla, mutta Jaketti pääsi onneksi isännän kanssa treenaamaan kuitenkin.

19.5. Pro pääsi isännän kanssa kirmaamaan. Meikä ketyili ahkerasti, Ylökkin kenttä on mukavasti metsän keskellä, joten siinä oli hyvä heittää lenkkiä.

18.5. kisaamassa Ylökkillä Jaketin kanssa. Moilas-Mika oli tullut tuomaroimaan ja radat vaikuttivat kivan helepoilta. Mutta tiedossahan on tuo helppojen ratojen vaikeus :). Ja näinhän myös meille kävi, eli ei se niin helppoa ollut ollenkaan! Eka rata oli oikein hyvä, mutta sitten lopussa tuli ehtimis-ongelma ja hylky tuli juuri ennen loppusuoraa - plääh! Toka rata oli vähän sitä sun tätä ja siinä meni lekkeriksi heti alkupuolella. Kuitenkin erinomaisia kohtia ja mikä parasta - kepit onnistuivat! Myöskään turhia rimantiputuksia ei ollut. Me happy! B-radalla koitin satsata loppusuoraan ja juosta Jaketin kanssa kilpaa. En voittanut :)

A-rata
B-rata