sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Nyt ollaan jäljillä - pallit löytyi!

Päästiinpä tekemään ekat jäljet tälle vuodelle ja ekat elämässä Kasille ja JJ:lle. Kasille tein kaksi namiruutua, joista lähti sitten lyhyt jäljen pätkä. Sehän meni oikein hyvin! JJ:lle tein vain yhden vastaavan, sillä sehän päätti, että yhtä ainutta namia ei muuten metsään jätetä. Siinä sammalta jo käännettiin oikein huolella. Kauan se kesti ja ajatteli jo, ettei päästä ikinä edes namiruudusta etenemään ja vietetään loppu ilta siinä. Tuo kuitenkin suoritettiin kokonaisuudessaan ja taatusti huolellisesti! Toista en sitten viitsinyt siihen perään tehdä... Molemmilla taisi jäädä palava into asiaa kohtaan :). Sitten tein Jollylle hömpöttely-jäljen, se kun on sellainen hömpöttely-jäljestäjä, mutta omasta mielestään niin tosissaan. Ja onkin tietysti. Metsälämpäre, johon jäljet pystyy tekemään, on vain kovin pieni, joten mitään pitkää ei voitu tehdä. Jolly meni tuttuun tapaan ensin aivan liian isolla innolla, ennen kuin rauhottui kunnolla seuraamaan jälkeä - ja sitten se jo loppuikin.


Kasi pätevänä 


JJ perinpohjaisena

Muille koirille en vielä tehnyt jälkeä ja itseasiassa tuo lämpäre sopii muuten loistavasti esineruutuun. Se taitaakin tulla lopuille pojille tehtäväksi seuraavaksi.

Sitten oli oikein mukava vierailu, kun Minna tuli kylään. Siinäpä sitten löytyi JJ:n pallit, Jolly sai akupunktio-hoitoa ja kaiken päälle Jake ja JJ hyödylliset agility-treenit! JJ siis harjoitteli tarjoamista, joskin sitten päädyttiin enemmänkin namikipolle etenemiseen minun juostessa vastakkaiseen suuntaan. Jake sai nyt treenata oikein sydämen kyllyydestä! Teemana oli hypyn tarjoaminen minusta riippumatta. Se kun on vähän ongelmana meillä. Monta hyvää onnistunutta treeniä saatiin ja myös se ongelmakin esiin. Ensin Minna taisi jo luulla, ettei meillä mitään ongelmaa olekaan :) Treenattiin sitten ja täytyy käydä jatkamassa vielä.

Kasi ja JJ pääsivät myös kylillä taas käymään ja ihmettelemään ihmis- ja autohulinaa. Ettei ihan maalaistollukoiduta, nääs.

JJ:n korvamuoti lauantailta ja sunnuntailta:


Lauantaina lerputetaan


Sunnuntaina suipotetaan

Kyllä niistä pystyt taitaa tulla!


Ja poskia riittää...

Ei kommentteja: